1. Kokousten sählärit. Päälle pitää puhua (mitä enemmän sen parempi), omia juttuja isolla metelillä touhuta, asian vierestä hörpöttää...näyttää muille, miten kamalan tärkeä ihminen olen. Välillä noustaan seisomaan, tehdään pikku kunniakierros väen keskellä, suhistaan kännykkään, huudahdellaan itsekseen "ai, niin", kaivellaan isoilla eleillä tavaroita jne. Ja joka helvatin kokouksessa sama juttu. Kun on omasta mielestään maailman napa niin pitäähän se muillekin näyttää. Ei selllaiseen käytökseen oikein enää voi kommentoidakaan mitään, sillä jos ihminen ei itse huomaa ylimielisyyttään, ei sitä muutkaan hänelle oikein osaa kertoa. Ja tällaisten kanssa sitten pitää elää.

2. Kirjaston kirjoihin korvavaikkua ynnä muita eritteitä liipovat ihmiset. Oksettaa ottaa käteensä kirja, jonka sivuilla on keltaista töhnää, epämääräisiä rantuja ja laikkuja jne.

3. Kun ei tule kuulluksi. Politiikassa huomaa usein sen, että välttämättä ei kuulla sitä, mitä toinen ihminen sanoo vaan korvissa soi koko ajan esimerkiksi vasemmistoliitto, vasemmistoliitto, vasemmistoliitto. Ja sen oman nupin murinan mukaan onkin sitten helppo tyrmätä todella fiksutkin asiat. Vain siksi, että se tulee väärästä suusta.

4. Kaiken-maailman-tuulimyllyn-lämmittäjät. Tarvitseeko sitä edes selittää? Näitä politiikan kentällä riittää.

5. Ihmiset, jotka katsovat asiakseen tiedottaa minulle, että onpas tyttärelläni hurjan pitkät hiukset, ihan on peikon näköinen. Niin? Enpäs olekaan itse asiaa huomannut. (Reunahuomautus: tätä tapahtuu joka päivä kymmenestä kahteenkymmeneen kertaan)

Tämä lista jatkuu jonain toisena päivänä. Nyt lähden lenkkeilemään raivoa vähäisemmäksi. Ai niin, unohtui ne kasikympin alueella kuuttakymppiä, keskiviivan tuntumassa köröttelevät. Ohitusyrityksen huomatessaan lisäävät pirut vielä vauhtia.

Sain syntymäpäivälahjaksi kauan odottamani viimeisen Harry Potter-kirjan. Harry Potter and the Deathly Hallows oli juuri sitä, mitä pitikin; kirja, joka vei minut muutamaksi päiväksi toiseen maailmaan tapaamaan vanhoja ystäviä ja saamaan uskoa oikeudenmukaisuuden voittoon. Kirjan lukemisen jälkeen olen tehnyt surutyötä luopuessani velhomaailmasta ja rakastetusta Harrysta. Selvillä vesillä en ole vieläkään vaan on ollut pakko tarttua sarjan aiempiin teoksiin lievittääkseni luopumisen surua. Näin sitä kohta nelikymppinen, itseään ihan järkevänä pitävä, upposi ihan täysin ja paatoksella satumaailmaan. Ja väitän, että se on vaan hyvä asia. Jokaisella pitäisi olla tällainen "lohduke", josta voi saada hetken helpotusta arjen paineisiin. Ja minä en sitten siedä yhtään Pottereiden arvostelemista, ettäs tiedätte.

Miksi sitten Potter kiehtoo? Kirjat ovat aina olleet hyvin monitasoisia ja ne sisältävät upean tarinan lisäksi myös huikeaa yhteiskuntakritiikkiä ja analyysia ihmisluonnosta. Hahmot ovat todentuntuisia, ne toimivat toisaalta arvattavasti ja toisaalta arvaamattomasti kuten ihmiset yleensäkin. Eniten ehkä viehättää Harryn ja kumppaneiden tinkimätön oikeudenmukaisuus. Vääryyttä ei hyväksytä vaan sitä vastaan noustaan taistelemaan vaikka vastassa olisi "tiedät-kyllä-kuka". Sorrettuja, kuten kotitonttuja, autetaan vapauteen ja maahisia kohdellaan samalla kunnioituksella kuin velhoja. Näin murretaan pikkuhiljaa luokkayhteiskuntaa! Meillä olisi paljon oppimista Harryn elämänasenteesta; hän ei tee kompromisseja, kun huomaa epäoikeudenmukaisuutta. Muutoinkin kirjan hahmot ovat toisilleen solidaarisia ja kadehdin sitä turvaverkkoa ja yhteyttä, joka heillä on keskenään.

Kirjat kertovat myös diktatuurisesta yhteiskunnasta, jossa toisinajattelu on kuoleman uhalla kiellettyä. Harry ja ystävät kantavat käsissään unelmaa maailmasta, jossa hyvä voittaa pahan ja jossa kaikilla on hyvä olla. Hmmm...kuulostaapa tutulta. Ilmiselvästi yksi syy, miksi olen niin rakastunut Harry Potteriin, on hänen selkeän vasemmistolainen maailmankatsomuksensa ja toimintansa. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, heikompien puolustaminen, keskinäinen solidaarisuus, hyinvoinnin tasainen jakaminen...siinä teemoja, jotka löytää Potterin tarinan pinnan alta ja välillä myös ilmeisinä.

Hyvää matkaa Harry ja kumppanit. Kun tarvitsen uskoa parempaan maailmaan, kun tarvitsen taistelutahdon vahvistamista, kun tarvitsen aatekumppanuutta, silloin minä etsin teidät ja hetken taas maailma näyttää paremmalta.

Eilen Ajankohtainen kakkonen raportoi kerjäläisistä. Tämä oli varmaan meille monille tuttu näky Varsovasta, Bratislavasta, Bukarestista....kuitenkin muualta. Nyt kuvat olivat Helsingistä. Kerjäläisiä meillä!

Vain äärimmäinen, vuosia kestänyt kurjuus ja epätoivo (jollaista minä en pysty edes kuvittelemaankaan) johtavat ihmisen polvilleen kadulle, toisten armoille. En usko pätkääkään väitteitä siitä, että kerjäläiset tekevät sitä helpon tienestin tai laiskuuden vuoksi. Eivät he, joiden katseesta näkyy tyhjyys ja oman ihmisarvon kieltäminen. Silloin, kun ihminen asettuu polvilleen kerjäämään, on kaikki muut keinot käytetty eikä muuta vaihtoehtoa enää ole. Ja silloin mielestäni meillä jokaisella on inhimillinen vastuu kanssaihmisistä, oli hän sitten romanialainen tai suomalainen.

Eiliset kuvat Helsingin kaduilta oli hyvä muistutus meille omasta historistamme. Porvari-Suomea viedään kovaa kohti jakautunutta yhteiskuntaa. Ei ole kovin kauaa siitä, kun meillä oli kerjäläisiä, huutolaisia, vaivaisia , kurjuutta ihan omasta takaa. Se vaan tuppaa porvareilta unohtumaan. Sosiaalisen tasa-arvon politiikalla saatiin tilanne Suomessa kohtuullisen hyväksi; nyt rakenteita puretaan ja kuilu hyvä- ja huono-osaisten välillä kasvaa koko ajan. Väitän, että ei mene kauaa, kun meillä on keskuudessamme suomalaiset kerjäläiset. Vuosikausia kestänyt kaikkein huono-osaisimpien ihmisten nurkaan ajaminen johtaa siihen, että on pakko mennä kaduille. Kerjäämään.

Eilen teimme valtuuston kanssa perinteisen kiertoajelun ympäri Kotkaa. Tekninen toimi esitteli meneillään olevia tai suunniteltuja hankkeitaan. Ihan oli mielenkiintoista, mutta oma keskittyminen herpaantui siinä vaiheessa, kun joku esitti ajatuksen, että joko Jumalniemeen tai muualle tulisi "mini-ideapark" Lempäälän malliin. Mielestäni Kotkassa on jo kauppakeskuksia ihan riittävästi.

Tarvitaanko todella lisää kauppoja ja keskuksia, joissa viettää aikaa ja shoppailla? Ketkä näissä keskuksissa oikein jaksaa jatkuvasti olla? Eikö meillä todellakaan ole enää muuta tekemistä, kun hengailla kauppakeskuksissa? Eikö todellakaan?

Ajatus päivästä kauppakeskuksessa ihan vaan huvin vuoksi on ahdistava. Käyn kaupoissa silloin, kun tarvitsen sieltä jotain. En oikein ole päässyt sisälle tähän hengailu-kulttuuriin, toki minustakin on mukavaa tehdä ne tarpeelliset ostokset kivassa paikassa. Mutta että aikaa viettämään...

Minä lähden nyt keräämään käpyjä lapsen kanssa. Me aioimme rakentaa koko päivän hienoa lehmätilaa pihalle; kävyistä, kivistä, oksista...

Ihan hävettää edes ylläpitää blogia, jota en ole ehtinyt/viitsinyt/muistanut päivittää. Lupaan tästä lähtien ryhdistäytyä ja tsempata kirjoittamaan ahkerammin. Varmasti, nii-i.

Kesä on kääntynyt jo syksyyn päin. Minun kesäni kului Otson ja Hertan, kissojen, siilien ja lapsellisten puuhien parissa.Olen itsekkäästi vaan nauttinut lapsistani ja perheestäni ja se kyllä näkyy meidän puutarhassa. Rikkakasvit rehottaa, mutta kaiketi talvi ne vie. Ja ensi kesänä sitten uudella innolla. Kesä meni nopeasti ja nyt onkin alkanut järjestö- ja politiikkatoimet ihan kympillä. Kalenteri on täyttynyt kokouksista ja minua etenkin työllistää piirimme "kehittämisstrategian" kirjoittaminen ja piirin valmistautuminen kunnallisvaaleihin 2008. Mielen päällä isona haasteena on saada vassin lista syntymäkuntaani Rautjärvelle kunnalisvaaleihin. Joko ihan oma lista tai sitten yhteislista. Valmistelutyötä olen jo jonkin verran tehnyt, mutta paljon pitää paukkuja vielä sinne Simpeleen suuntaan panostaa. Terveisiä vaan Selkosten Punaisen Prikaatin rakkaille tovereille sekä niille uusille nuorille, jotka ovat aatteemme löytäneet. Pian tavataan taas!

Kunnallispolitiikassa kesätauko oli todella paikallaan. Vielä viimeisessä kaupunginhallituksen kokouksessa ennen lomaa oli käsiteltävänä hankalia asioita ja oli hyvä saada nollata päänsä. Syksyn ekassa kokouksessa oli taas kinkkisiä pulmia; noudattaako päätöksenteossa kurinalaisesti valtuuston lukkoon lyömää linjaa vai tehdäkö poikkeus, koska muuten Kotkan kannalta tärkeä projekti ehkä viivästyy ja maksaa sitten ajallaan huomattavasti enemmän? Otimme asiassa aikalisän ja tarkastelemme sitä uudelleen ensi viikolla ylimääräisessä kokouksessa. Vielä on siis itselläänkin aikaa pohtia ja selvittää asioita. Asiat eivät aina ole yksioikoisia.

Kahden rentouttavan maauimalassa vietetyn hellepäivän jälkeen ajattelimme lasten kanssa rentoutua ihan kotosalla. Jos vaikka karviaiset saisi vasuun kerättyä...tai sitten keskitymme lukemaan kirjaston poistomyynneistä kesällä hankittuja lastenkirjoja. Hmmm...taitavat kirjat viedä tänään voiton...